Onnistuneita urakointeja ja tyytyväisiä asiakkaita
Olemme toteuttaneet automaatiourakointeja ja -saneerauksia satoihin kerrostalokohteisiin. Muita tyypillisiä kohteitamme ovat päiväkodit, koulut, uimahallit, sairaalat, kauppakeskukset ja teollisuuskiinteistöt. Lisätietoja toteutuksista ja työmme tuloksista saat meiltä.
”Hollolan uimahallin energiatehokkuushanke hoitui itsenäisesti ja suunnitelmien mukaisesti aikataulussa.”
Hämeen Kiinteistöautomaatio toteutti Hollolan uimahallin Energiatehokkuushankkeen kesällä 2020. Hankkeessa uusittiin koko kiinteistön automaatiojärjestelmä ja LTO-laitteistot osaan ilmanvaihtokoneisiin. HKA toteutti hankkeen itsenäisesti ja suunnitelmien mukaisesti aikataulussa. Olemme erittäin tyytyväisiä työn lopputulokseen ja voimme suositella HKA Oy:tä.
"Uskallan jopa sanoa, että parasta paikallista osaamista"
Koulutuskeskus Salpaus on toteuttanut kiinteistönpidossa toimitilaohjelmaa jonka tavoitteena tehostaa tilojen käyttöä viihtyvyydestä ja terveydestä tinkimättä. Merkittävimmät investointihankkeet ovat olleet 2018 valmistunut Vipusenkatu 5A ja vuonna 2020 alkuvuodesta valmistunut Ståhlberinkatu 10 (yht. yli 40M€). Molemmissa hankkeissa Taloautomaation on toteuttanut Hämeen Kiinteistöautomaatio. Yhteistyö heidän kanssaan on ollut mutkatonta ja aikataulut ovat pitäneet. Uskallan jopa sanoa, että parasta paikallista osaamista.
Ståhlberginkatu 10
Vipusenkatu 5
"Kaiken kaikkiaan yhteistyö heidän kanssa sujui mallikkaasti ja vaivattomasti"
Hämeen Kiinteistöautomaatio teki kiinteistöautomaatio saneerauksen K-Citymarket Launeelle Lahteen Deoksen automaatiojärjestelmällä. Hämeen Kiinteistöautomaation ammattitaito tuli esille jo alkuvaiheessa urakkaneuvotteluiden yhteydessä. Itse saneerausprojektissa he osasivat toimia mallikkaasti liikekiinteistön tuomien pelisääntöjen kanssa, ottaen huomioon vuokralaiset ja kiinteistön loppukäyttäjät sekä pysyivät sovituissa aikatauluissa. Projektin valmistuttua takuuajan vikakorjauksiin reagoitiin ripeästi sekä huollot suoritettiin säännöllisesti. Lisäksi kiinteistön energian kulutukset laskivat tavoiteltuun tasoon. Kaiken kaikkiaan yhteistyö heidän kanssa sujui mallikkaasti ja vaivattomasti.
"Työnjälkeen olemme olleet hyvin tyytyväisiä ja hommat on hoidettu ajallaan"
Riihimäen kaupungilla on ollut HKA Oy:n kanssa ePalvelu-sopimus jo useamman vuoden, joka sisältää mm. kaupungin kohteiden rakennusautomaatioiden etätarkastuksia määräajoin ja havaittujen ongelmien ratkaisuehdotusten raportoinnin ja tarvittaessa suorittamisen. Kyseisen palvelun avulla pyritään myös saamaan kaupungin kohteiden talotekniset järjestelmät toimimaan mahdollisimman energiatehokkaasti, kiinteistöjen olosuhteet huomioon ottaen. Tällä säästämme myös meidän aikaamme muuhun päivittäiseen työhön kun voimme luottaa kumppaniin, joka käy RAU:n toimintaa säännöllisesti läpi.
Olemme myös hyödyntäneet heidän palvelujaan IV-laitteistojen huoltojen/korjausten suhteen sekä mittausteknisissä asioissa, muun muassa koulurakennusten painesuhteiden ja ilmamäärien mittauksissa/säädöissä. Palvelu on ollut oman kokemukseni mukaan erittäin asiantunteva ja helposti lähestyttävä. Työnjälkeen olemme olleet hyvin tyytyväisiä ja hommat on hoidettu ajallaan. Varmasti jatkossakin tulemme hyödyntämään heidän palvelujaan.
"Voin lämpimästi suositella HKA:n palveluksia oli kyseessä sitten iso tai pieni projekti"
Mäntsälän kunta on jo vuosia luottanut HKA:n asiantuntemukseen kun kyseessä on ollut RAU ja IV-puolen palvelut. Yhteistyö on toiminut erittäin hyvin ja useasti HKA:lta on tullut parannusehdotuksia taloteknisissä asioissa ennen kuin itse olemme ehtineet reagoida mahdolliseen ongelmaan. Yhteistyö on vuosien mittaan ollut laajaa koko talotekniikan saralla ja vaikeitakin haasteita on selvitetty. Reklamaatioiden määrä on jäänyt pieneksi.
Voin lämpimästi suositella HKA:n palveluksia oli kyseessä sitten iso tai pieni projekti, on suhtautuminen ollut asiallista.
Referenssit lukuina
Noin 400
lämmönjakohuoneen huoltoa vuodessa
Noin 100
IV-konehuoltoa vuodessa
Satoja
automaatiourakointeja ja saneerauksia
Noin 200
EC-puhaltimia
Satoja
puhallinohjauskeskuksia
Referenssit
-
Lahden kaupunginsairaala
Automaatiosaneeraus
vaihe 1 ja vaihe 2
Lahti
-
Ståhlberg 10 / Koulutuskeskus Salpaus
Automaatiosaneeraus
Lahti
-
Vipusenkatu 5 / Koulutuskeskus Salpaus
Automaatiosaneeraus
Lahti
-
Lahti Aqua
Automaatiosaneeraus
Lahti
-
Palvelutori, Kauppakeskus Trio
Automaatiosaneeraus
Lahti
-
Hollolan uimahalli
Automaatiosaneeraus, energiatehokkuushanke
Hollola
-
K-Citymarket Laune
Automaatiosaneeraus
Lahti
-
Kauppakeskus Maili
Automaatiosaneeraus
Lahti
-
Vuohelan Herkku
Automaatiourakointi
Lahti
-
Ekovilla
Energiahanke
Kouvola
-
Sew Eurodrive
Automaatiosaneeraus
Hollola
-
Veho hyötyajoneuvot
Automaatiosaneeraus
Kouvola
-
Lahden Asunnot Oy
Torkon perusparannus
Automaatio, IV-modernisointi ja huoneistokohtainen vedenmittaus
Lahti
-
Lahden Asunnot Oy
Rouvasmannin perusparannus
Automaatio, IV-modernisointi ja huoneistokohtainen vedenmittaus
Lahti
-
Sale Heinola
Automaatiourakointi
Heinola
-
Oppilastalot Oy
Automaatiosaneerauksia
10 kpl kerrostalo- ja asuntolakohteita
Lahti
-
Lahden vanhusten asuntosäätiö
Automaatiosaneerauksia
Useita palvelutalo- ja kerrostalokohteita
Lahti
-
Nastolan kunta
Automaatiosaneeraus
Palvelukeskus Timontalo
Nastola
-
As. Oy Mäntsälän Huvitus
Automaatiourakointi
Mäntsälä
-
Asunto Oy Lahden Jukolan Simeoni
Automaatiourakointi
Lahti
-
Lahden Seudun Maakuntatalo Oy
Automaatiosaneeraus
Lahti
-
Jaalan palvelutalo
Automaatiourakointi
Jaala
-
Kiinteistö Oy Nastolan Puotitie 1
Automaatiourakointi
Nastola
-
Penope Oy
Automaatiosaneeraus
Lahti
-
Palvelutalo Puntari
Automaatiourakointi
Lahti
-
As Oy Poikkikatu 3
Automaatiourakointi
Lahti
-
Asunto Oy Porvoon Paapuuri
Automaatiourakointi
Porvoo
-
Asunto Oy Heinolan Virran Valtias
Automaatiourakointi
Heinola
-
As. Oy Malskin Veräjä
Automaatiourakointi
Lahti
-
Asunto Oy Järvenpään Keskustan Helmi
Automaatiourakointi
Järvenpää
-
Tume-Agri Oy
Teollisuushallin valaistuksen uusinta
Turenki
-
Päijät-Hämeen Tekstiilihuolto Oy
Sisävalaistuksen ja ulkovalaistuksen uusiminen
Lahti
-
Ilveskatu 2-6
Puistovalot, porrashuoneiden valot
Lahti
-
Hinaajakatu 3
Rappukäytävävalot
Lahti
-
Voimakatu 4
Pihavalaistus puistovaloilla, sisävalaistus
Lahti
-
Asemantaustan pysäköintihalli
Lahti
-
Paapuurinkadun pysäköintihalli
Lahti
-
Paapuurinkatu 12
Sisävalaistus
Lahti
-
Metsolankatu 2-4
Pysäköintihallin ja ulkoalueiden valaistus
Lahti
-
Palvelutalo Puntari
Yleisten tilojen valaistus
Lahti
-
Laaksokatu 15 ja 17
Porraskäytävävalot, yleistilavalaistus
Lahti
-
Borupinraitti 4
Ulkovalaistus
Lahti